Pitkiä päiviä

Huh kun tämä blogin päivittäminen aina kestää. Taidan olla liian perusteellinen kuvien suhteen, niitä kun tulee otettua tuhansia ja sitten niiden käsittelyyn menee luonnollisesti aikaa. Lisäksi asunnolla ei ole ainakaan toistaiseksi langatonta nettiyhteyttä, joten olen nettikahviloiden varassa. Voisin lainata toki mokkulaa, mutta koska olen asentanut oman mokkulani, se pitäisi ensin poistaa. Kahta mokkulaohjelmaa ei voi olla samanaikaisesti enkä halua poistaa omaani, joten...Ja huomaan aina matkalle lähtiessäni vannovani, että tällä kertaa päivitän blogia useammin, mutta lopputulos on aina sama. Tekemistä on päivisin niin paljon, etten malta olla tuntikausia koneella sisällä. Usein tulen kämpille vasta niin myöhään, että kaadun vain sänkyyn eikä mikään nettikahvila olisi edes auki siihen aikaan.

Olen nukkunut valtavan pitkiä yöunia, nukun varmaan jotakin vuosien takaista univelkaa pois. Kellon ympäri nukuttuani saan aina repiä itseni väkisin hereille. Eilen illalla yhdentoista aikaan perheen kissa Moina tuli nukkumaan sänkyyni minun tehdessäni töitä koneella. Lopulta havahduin siihen, että kuolasin paidalleni ja kissa kuorsasi jaloissani. Ajattelin että on parasta nukkua kun töistä ei tulisi kuitenkaan mitään. Nautin aamiaisen auringonpaisteessa talon takapihalla ja luin kirjaa shamanismista. Havahduin siihen, että naapuritalon rouva kopisteli jääkylmää vettä päälleni asetellessaan vaatteita kuivumaan metallitangolle. Mieleeni tuli välittömästi uuden ystäväni Filipan kertomus hänen naapuristaan, joka asui baarin yläpuolella. Tämä naapuri ei voinut sietää humalaisten ihmisten metelöintiä ja tupakalla ravaamista, joten hän piti kotonaan pissasankoa, johon teki tarpeensa ja kun meteli alkoi, hän kävi heittämässä sangollisen rettelöitsijöiden päälle. Filipa riensi aina metelin alkaessa varoittamaan baarin ihmisiä siitä, ettei märkä aine ollut vettä ja pyysi sen tähden ihmisiä olemaan hiljaa. Jouduin siis tarkistamaan useaan otteeseen, että päälleni osunut vesi oli todella peräisin märistä vaatteista eikä mamman sankosta.

Sää täällä on ollut hyvin vaihteleva. Alkupäivien kuumuuden jälkeen tuli muutama erittäin kylmä ja sateinen aamu, jolloin sain kaivaa villavatteet esille, joita en kuvitellut tarvitsevani koko matkalla. Nyt taas aurinko paistaa ja lämmintä on noin +20 ja ulkona tarkenee ihan kesävaatteissa. Yritän kovasti nauttia nyt tästä lämmöstä, kun katselen ihmisten päivittämiä pääsiäiskuvia lumikinoksineen.

Tähän mennessä olen tehnyt niin valtavasti kaikenlaista, juonut viiniä, valkoista, punaista, portviiniä, vihreää viiniä, vieraillut alakerran taiteilijan työhuoneella nauttimassa olutta ja viiniä ja keskustelemassa taiteesta, tehnyt kävelyretkiä läheisiin puistoihin, vaeltanut kaduilla, vieraillut baareissa ja kahviloissa, syönyt kalaa lähes joka päivä, uupunut kantamusteni ja kamerani alle ja kironnut sitä kun kassit hilaavat hameeni helman korviin ja joudun nykimään sitä vähän väliä alemmas, tehnyt Filipan kanssa retkiä lähikaupunkeihin pohjoisessa ja jopa Espanjan puolella, ollut naurunalaisena sen vuoksi kun juon kahvin maidon kanssa (paikalliset juovat vain pienen espresson eivätkä voi käsittää maidon sekoittamista hyvään kahviin), eksynyt kaupungissa etsiessäni markettia aamuviiden aikaan hyisenä ja sateisena aamuna, vieraillut portviinitehtaalla Zorron näköisen miehen opastamana, tutustunut nykytaidemuseeon ja hienoon arkkitehtuuriin, löytänyt hienon jazzkanavan radiosta jota kuuntelen aina aamuisin, syönyt Octavion ystävän kotona, ihaillut talojen julkisivun kaakeleita ja oppinut myös hieman portugalia. Ihmiset ovat ihania ja ystävällisiä. Talossa asuva mukava mies Carlos puhuu niin paljon, ettei muista kuunnella eikä antaa suunvuoroa mutta on kaikesta huolimatta niin huomaavainen, kiireinen ja nopea, että kompastelen hänen perässään kaduilla ja kahviloissa mietin kuinka tärkeää on osata pysähtyä. Itse olen niin hidas että hämmennyn enkä saa mistään kiinni jos on jatkuvasti kiire. Monesti Carlos on jo poistunut huoneestani, kun saan lopulta suuni auki, joten huudan hänen peräänsä enkä enää kuule mitä hän vastaa.

Mutta nyt kuvia:

Gallerian piha, jossa BELA-biennaali on. Rakennuksen yhteydessä on myös kirjasto, jossa on ilmainen nettiyhteys.

Gallerian pihamaalla vaeltelee fasaaneja vapaana. Hämmentävää, mutta kaunista.

Asuntoni, residenssi jossa yövyn. Tiloihin kuuluu keittiö, joka näkyy taustalla ja tämä kuva on makuuhuoneesta, johon on yhdistetty kylpyhuone suihkuineen ja wc-tiloineen. Omistaja Octavio on tehnyt ystävineen ihailtavaa työtä entisöidessään tämän kauniin, vanhan rakennuksen asuinrakennukseksi.

Sänkyni, jossa nukuin helposti kellon ympäri. Sängyn yläpuolella on maalaus ja taidetta löytyy ympäri asuntoa. Huoneesta pääsee oman oven kautta myös takapihalle, jossa on mukava nauttia aamiaista auringossa.

Keittiö ja ovi rappukäytävään.

Tulisija, jolla voi kätevästi lämmittää kuulemma koko talon talvisaikaan.

Makuuhuoneen sisustusta.

Näyttelyn kuraattori Edson Cardoson esittelyteksti näyttelystä.

Yleiskuva näyttelystä, teoksia on myös yläkerrassa, joten tila on valtava.

Kuopiolaisen kuvataiteilija Ulla Remeksen teossarja.

Oikealla varkautelaisen taiteilija Leena Mäki-Patolan keraaminen sarja. Kuva on yläkerran näyttelytilasta.

Foz on Porton rannikko, jossa yhdistyy Atlantin valtameri ja siihen laskeva Douro-joki. Valtavat hiekkarannat vaahtopäisine laineineen houkuttelevat niin uimareita kuin surffaajia.

Pyöreäksi hioutuneita kiviä Fozin rannalta.

Merenpinta on nyt hyvän alhaalla, joten rantakivikkoon kiinnittyneet simpukat ovat nyt paljaalla maalla.

Antiikkitori joen rannalla.

Teimme näyttelyn taiteilijoiden kanssa risteilyn Douro-joessa.

Pientä pintaremonttia kaipaava rakennus, joita on todella paljon Portossa.

Vastakkaisen rannan ravintolat ja rakennukset.

Kirkon seinään toteutettu valtavan kaunis maalaus keraamisille laatoille, jotka on kiinnitetty rakennuksen ulkoseinään.

Helena Cardoso riemuissaan ja helpottuneena jokiristeilyllä.

Portossa on 5 siltaa, joista yhdessä on sama arkkitehti kuin Eiffel-tornissa.

Paikallista katutaidetta.

Katutaidetta.

Vanhaa arkkitehtuuria ja kapeita kujia.

Kapea kuja.

Näkymä puistosta iltahämärässä.

Rakennusten ulkoseiniä koristaa usein kauniit keraamiset laatat, jotka on monesti maalattu käsin. Useat ovat todella värikkäitä, joten rakennukset ovat hyvin erilaisia.

Talon julkisivuja koristaa usein myös kalansuomuja muistuttava tiilipinta.

Kristallipalatsin puisto, joka avautuu heti gallerian takana.

Kristallipalatsin puisto.

Residenssiasunnon lähellä oleva pieni, kaunis puisto, jossa kävin iltakävelyllä.

Asunnon vastapäätä oleva rakennus ja kahvila.

Teimme ystäväni Filipan kanssa päiväretken pohjoisessa olevaan Guimarãesin kaupunkiin, joka valittiin vuoden 2011 kulttuurikaupungiksi. Vanha arkkitehtuuri kaupungissa oli ihastuttavaa ja söimme loistavan lounaan erään ihastuttavan vanhan rakennuksen sisäpihalla.

Guimarães on ensimmäinen kaupunki Portugalissa, jossa asui myös Portugalin ensimmäinen kuningas.

Entisöidyn kuninkaanlinnan sisäpiha.

Linnanpihalle oli kerätty eri maiden kansalliseepoksista katkelmia. Tässä sattumoisin löytämäni pätkä Kalevalasta.

Filipa iloitsi teksteistä.

Kuninkaanlinna ulkoa.

Keskustan puisto

Guimaraesin vanhan kaupungin kartta.

Toriaukio.

kapeita katuja ja kivipäällysteisiä teitä.

Appelsiinipuu, joita olen ihastellut koko matkan ajan. Niihin - kuten myös sitruunapuihin - voi törmätä missä tahansa, joten voitte kuvitella kuinka hyvää ja tuoretta mehua täältä saa kahviloista.

Guimarãesin katukivetystä.

Romanttinen verho Guimarãesin vanhan rakennuksen ikkunasta ulos hulmahtaneena.

Tässä on vasta alkuosa matkastani. Lisää seuraa tulevissa päivityksissä, joissa myös lisää kuvia Guimarãesin retkestä.